fbpx

Toiminnanohjauksen tukeminen kesällä – vinkkejä kotiin!

Sanna Ryyppö, toimintaterapeutti, Toimivax Oy , 24.6.2024

Blogi on tehty yhteistyössä Toimivax Oy:n kanssa

Kesäloma on lapsille aikaa rentoutua, leikkiä ja kerätä voimia tulevaa kouluvuotta varten. Samalla se esittää haasteen, kun koulun tarjoama säännöllisyys ja rutiinit muuttuvat. Vanhemmat voivat olla vielä töissä ja lasten viettämä aika kotona lisääntyy. Moni vanhempi pohtiikin, miten arki järjestetään ja kuinka tukea lapsen omatoimisuutta ja itsenäisyyttä kesän kynnyksellä.

Tässä tekstissä puhutaan hieman toiminnanohjauksesta ja sen tukemisesta kesän aikana. Toiminnanohjaus tarkoittaa kykyä suunnitella, organisoida ja suorittaa tehtäviä – taitoja, joita ovat esimerkiksi aamutoimien tekeminen, avainten ottaminen mukaan ja oven laittaminen lukkoon, ruuan tai välipalan valmistaminen ja muistaminen syödä.  Kesä onkin täydellistä aikaa näiden taitojen omatoimisempaan harjoitteluun!

1. Rutiinit ja joustavuus

Vaikka kesäloma tarjoaa vapautta koulun aikatauluista, rutiinit ovat edelleen tärkeitä. Luo lapsen kanssa päivittäinen aikataulu, jossa on tilaa sekä suunnitelluille että
vapaamuotoisille aktiviteeteille. Aamu- ja iltarutiinien säilyttäminen auttaa lasta pitämään kiinni toiminnoista ja valmistautumaan tuleviin päiviin. Merkitse kalenteriin päivittäiset aktiviteetit kuten lounas tai harrastukset. Voit myös laittaa muistutuksia tehtävistä kuvin tai laittamalla hälytyksiä puhelimen kalenteriin.

Vinkki: Laadi yhdessä lapsen kanssa päivä- tai viikkoaikataulu, johon merkitään päivän aktiviteetit. Tämä auttaa lasta hahmottamaan päivän kulun ja luo turvallisuuden
tunnetta. Merkitse kalenteriin päivittäiset aktiviteetit kuten lounas tai harrastukset. Voit myös laittaa muistutuksia tehtävistä kuvin tai laittamalla hälytyksiä puhelimen kalenteriin. Anna lapselle mahdollisuus suunnitella omia mukavia toimintoja ja retkiä ja merkitä niitä viikkosuunnitelmaan. Auta heitä hahmottamaan, mitä tarvitaan tietyn toiminnan toteuttamiseksi ja miten se voidaan järjestellä.

Sivun alareunasta löydät linkin tekemämme kesälukujärjestykseen, johon voidaan merkitä niin pienet kuin suuretkin muistettavat asiat ja menot!

2. Harjoittele myös yksinoloa

Jos lapsi ei ole ennen kesälomaa viettänyt aikaa yksin kotona, voi yksinoloa harjoitella jo hyvissä ajoin ennen kesälomaa ensin lyhyempiä aikoja ja sitten pikkuhiljaa pidentäen. Kodin turvallisuutta voi myös miettiä yhdessä, miten ovi laitetaan lukkoon tai kenelle soitetaan, jos tulee hätä?

Kesä tarjoaa runsaasti mahdollisuuksia erilaisiin
aktiviteetteihin ulkona ja sisällä. Kannusta lasta osallistumaan erilaisiin harrastuksiin ja leikkeihin ja ylläpitämään sosiaalisia kontakteja, ” Kenelle kaverille voisit soittaa huomenna? ” Tai järjestä yhteisiä tapaamisia muiden vanhempien ja lasten kanssa. Kannusta osallistumaankerhoihin tai leiritoimintaan ja näin harjoittamaan sosiaalisia taitoja ja vuorovaikutusta.

3. Kesäprojektit

Mikä olisikaan hauskempaa kuin yhteinen kesäprojekti! Tuunataan polkuauto, harjoitellaan trampoliinilla uusi temppu, opetellaan skeittaamaan! Kesäprojektit ovat erinomainen tapa harjoitella pitkäjänteisyyttä ja kärsivällisyyttä. Projektit antavat myös tekemistä sadepäiville ja vahvistavat perheenjäsenten vuorovaikutusta. Millainen
tekeminen kiinnostaa? Onko jokaisella oma projekti vai jokin isompi yhteinen tekeminen, kuten puutarhanhoito tai pienimuotoinen rakennusprojekti?

Kesä on ihanaa aikaa vahvistaa lapsen toiminnanohjaustaitoja rennossa ja kannustavassa ympäristössä. Hyödynnä kesän monipuolisia mahdollisuuksia ja anna lapsellesi tilaa kasvaa ja harjoitella uusia asioita omatoimisemmin. Muista, että loma on tärkeää aikaa myös lapselle ja kun aikuisetkin ovat vapaalla, voidaan nauttia yhdessä kiireettömyydestä ja elämisestä ilman aikatauluja tai isompia suunnitelmia.

Tästä linkistä pääset lataamaan suunnittelemamme kesälukujärjestyspohjan, joka tukee toiminnanohjaustaitoja ja omatoimisuuden kehittymistä arjessa.

Ihanaa kesää kaikille!
– Sanna, toimintaterapeutti, Toimivax Oy